top of page
kohtaamisia.jpg
Search
  • Writer's pictureTarumusiikki

Vieraskynä: tarina blogin taustoista



Olen Inkeri Ahonen ja kirjoitan Tarumusiikin blogiin nyt vierailevana kirjoittajana. Yhteyteni Tarumusiikkiin ja Taru Koivistoon alkoi noin vuosi sitten, keväällä 2017, kun etsin opinnäytetyöaihetta tradenomiopintoihini liittyen. Olin avoin eri aiheille, tavoitteenani kuitenkin kehittää mieluiten paikallista ja pientä yritystä markkinoinnin osalta, joka sitten löytyikin lähes kotikulmiltani. Tällä hetkellä toimin Tarumusiikin osa-aikaisena markkinoinnin apuna.


Tarumusiikilla oli tarvetta uusille tuulille ja kaupallisemmalle otteelle, mutta se oli hankalaa. Usein taidealoilla kaupallisuus nähdään rajoittavana tekijänä, eikä mahdollistavana tekijänä. Taide koetaan täysin luovaksi vain rahasta vapaana, vaikkeivät suuret taitelijat, kuten Michelangelo tai Rembrandt, taidettaan ilmaiseksi tehneet. Tämän takia taidealoilla työskentelevien on usein vaikea puhua rahasta tai sen tekemisestä omalla ammattitaidollaan. Suomessakin tuuli on jo vaihtamassa suuntaa: kaupallisuus ja oman ammattitaidon myyminen sekä esilletuominen on nykyään huomioitu eri taidealojen koulutuksissa.


Lähtölaukaus uusille tuulille saatiin, kun Taru lähti rohkeasti kehittämään yritykselleen musiikkiryhmäpalveluita yhteistyössä Laurean kanssa. Tuotekonseptointiprojektista Laurean palvelumuotoilutiimin kanssa syntyi kolme uutta tuotepakettia: Musiikkia ikä kaikki, Lounashetken sointu ja Tykyn soundi. Tuotepakettien myötä yritykselle löytyi uusia, ennalta-arvaamattomia kohderyhmiä. Tuotepaketteihin voi tutustua tarkemmin täällä: http://www.tarumusiikki.com/hyvinvointi



Itse jatkoin työtä tuotepakettien markkinointiviestintäsuunnitelmalla syksyllä 2017. Markkinointisuunnitelman tavoitteena oli pienyrittäjän resursseja tehokkaasti käyttävä ja uudet asiakasryhmät tavoittava digitaalisen markkinointiviestinnän suunnitelma. Määrittelin tuotepakettien kohderyhmiä asiakas-analyysin avulla, haastattelemalla henkilöitä vanhus- ja henkilöstöpalveluiden kohderyhmästä. Tämän lisäksi kartoitin uusien tuotepakettien mahdollisia kilpailijoita pääkaupunkiseudulla ja havaitsin, ettei samankaltaisia palveluita ollut juurikaan tarjolla. Tutkimusteni pohjalta suunnittelin Tarumusiikille markkinointiviestintäsuunnitelman, jossa perimmäisenä ideana on saavuttaa lisää näkyvyyttä ja löydettävyyttä sekä vakuuttaa potentiaaliset asiakkaat verkkosivuilla asiantuntevalla sisällöllä.


Yksi tärkeimmistä välineistä tässä on blogi, joka on tietysti mahtava kanava itsensä ilmaisuun, mutta myös vuorovaikutukseen asiakkaiden kanssa. Yhtenä tärkeänä elementtinä Tarumusiikin blogissa on herättää keskustelua omalla alallaan. Muita välineitä Tarumusiikin apuna ovat sosiaalisen median eri kanavat, kuten Facebook, Instagram ja Twitter. Jos et vielä seuraa Tarumusiikkia somessa, se onnistuu klikkaamalla linkkejä tekstin lopussa. Tarumusiikin somepalveluissa etusijalla ei ole niinkään seuraaja- tai tykkäysmäärien kasvatus, vaan avoin vuorovaikutus asiakkaiden ja potentiaalisten asiakkaiden kanssa sekä heitä mahdollisesti kiinnostavan tiedon jakaminen.


Villinä korttina suosittelin Tarumusiikille YouTube-kanavaa, onhan audiovisuaalinen kanava omiaan musiikkialan yritykselle. Kuva kertoo tuhat sanaa, sanotaan. Kuinkakohan paljon kertoo liikkuva kuva? YouTube-kanavaa Tarumusiikilta ei vielä löydy, mutta muut suunnitelmassa mainitut keinot on jo laitettu työn alle ja olen innoissani päästessäni laittamaan opinnäytetyössäni suunniteltuja toimia käytäntöön. Mitä mieltä olette, minkälaista sisältöä haluaisitte nähdä Tarumusiikin YouTube-kanavalla? Kiinnostavatko opasvideot työpaikalla rentoutumiseen musiikin avulla vai maistiaispalat uusista työpaketeista?


Tarumusiikki Facebookissa

Tarumusiikki Twitterissä

Tarumusiikki Instagramissa


34 views0 comments
bottom of page