Päivi Vaahtia: Vieraana Villa Elämäntalossa

Suomessa työskentelee huomattava määrä “piilossa” olevia taidealan ammattilaisia, joilla on ammatti myös sosiaali- tai terveydenhuoltoalalta: esimerkiksi taideterapeutteja, musiikkiterapeutteja, taiteilijoita ja näyttelijöitä. Minulla on ollut vuosien aikana ollut mahdollisuus työskennellä monien tällaisten “kaksoisagenttien” kanssa, joilla on ymmärrystä sekä omalta taiteenalaltaan että esimerkiksi lähihoitajan, sairaanhoitajan tai sosiaalityöntekijän työympäristöstä.

Toiset työntekijät tuovat sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla työskennellessään esille oman taidepainotteisen identiteettinsä tai ammattinsa, kun taas toiset eivät ota asiaa puheeksi. Työskentelemällä yhdessä  ulkopuolisen tahon kanssa projektin, tilaisuuden tai ryhmän hyväksi voidaan hoivakodin arki saada mielekkäämmäksi ja monipuolisemmaksi asukkaalle.

Tutkija Catharina Christophersenin (2018) mukaan kouluissa toteutettavissa taideprojekteissa opettaja saattaa usein jäädä “toiseksi” (the other), näkymättömäksi fasilitoijaksi taiteilijan ja oppilaiden välillä. Meidän ulkopuolelta tulevien toimijoiden on tärkeää huomata ja huomioida myös tämä yhteisöissä työskentelevien ihmisten arvo ja merkitys, työskentelemmepä taideprojekteissa niin kouluissa, hoivakodeissa kuin vaikkkapa vastaanottokeskuksissa.

Tänään esittelemme blogissamme tukevasti soten “rakenteissa” työskentelevän hoivamusikantti Päivin. Päivi kertoo itsestään ja työstään näin:

Nimeni on Päivi Vaahtia. Toimin hoivamusikanttina Espoon Laaksolahdessa Villa Elämäntalossa, johon tulin viriketoiminnanohjaajan tehtävistä Vantaan kaupungin hoiva-asumisen palveluista huhtikuussa 2016. Elämäntalossa teen samoja asioita kuin viriketoiminnanohjaajana eli järjestän itse asukkaillemme ajanvietetuokioita, etsin ja rekrytoin yhteistyökumppaneita ja koordinoin esiintyvien vierailijoiden käyntejä. Talossamme arvostetaan musiikillista toimintaa, mutta ajanvietteeksi myös laadin ja teetän sanavisoja ja sanapelitehtäviä, tietovisoja, ohjaan istumatanssia, tuolijumppaa ja kädentaitotuokioita. Juhlien järjestäminen on myös mukava osa toimenkuvaani.

Olen koulutukseltani sosiaaliohjaaja ja musiikillisesti vain innokas harrastaja. Onneksi tehtävääni ei vaadittu musiikkialan ammattikoulutusta, kokemus samankaltaisista tehtävistä riitti. Musiikkiharrastukseni alkoi katulaulajana jo 1990-luvun loppupuolella, jolloin oli ehkä intoa enemmän kuin taitoa, mutta toisaalta - äänellään variskin laulaa.

Kun sietää itsessään laulajana epätäydellisyyttä, on helppo rohkaista muitakin laulamaan, vaikka moni ryhmissä mielellään vetoaakin laulutaidottomuuteensa. - Kadulta innostus vei vapaaehtoiseksi esiintyjäksi Puolarmetsän sairaalaan, sieltä työkokeiluun kulttuuritoimeen laitostrubaduuriksi, sitten tuli jo erimittaisia työsuhteita vapaa-ajan ja viriketoiminnan tehtävissä, kunnes Vantaa kaupunki tarjosi minulle elämäni ensimmäisen vakituisen työsuhteen - ja silloin taisin olla jo yli 50-vuotias. Ja tällä tiellä saan edelleen olla.

Työssäni tärkein tavoite on tuottaa asukkaillemme iloa ja mielihyvää, joko itse toimien tai sopivia yhteistyökumppaneita löytäen.

Työssäni tärkein tavoite on tuottaa asukkaillemme iloa ja mielihyvää, joko itse toimien tai sopivia yhteistyökumppaneita löytäen. Asukkaiden toimintakyky on meillä melko rajallinen, joten tehtävät ja tavoitteet on mukautettava siihen, mikä oikeasti on mahdollista. Mutta musiikkia pyrin tarjoamaan päivittäin tavalla tai toisella. Lisäksi olen laatinut pelejä, jotka aktivoivat käyttämään käsiä ja leikittelemään kielellä - siihen muistisairaskin voi vielä pystyä, vaikka asiatieto alkaisi jo unohtua.

Olen lähetellyt yhteistyökutsuja lähialueen erilaisille toimijoille partiolaisista marttoihin, päiväkodeista koululaisiin, postitellut meilejä tanssi- ja musiikkiopistoihin ja jaellut joskus käyntikortteja kaupungilla liikkuessani. Joskus käy niin onnekkaasti, että joku talostamme kiinnostunut ottaa myös itse yhteyttä ja tarjoaa palveluja. Tällä tavalla järjestyivät hartaushetket, ja samoin saimme iloksemme myös Valkonauhan Taru Koiviston, joka on käynyt ohjaamassa meillä sekä Musatupa- että Musaleiri-tapahtumia.

Vierailevan ammatti-ihmisen käynnit ovat olleet virkistykseksi sekä asukkaillemme että minulle. Toisen työtapaa seuratessaan oppii myös itse ja saa totta kai hyviä ideoita omaankin työhönsä. Lisäksi yhteistyökumppanin kanssa voi tehdä enemmän kuin yksin. Suurin palkkio on kuitenkin se, kun kuulee esim. Tarun vierailun jälkeen asukkaiden positiivisia kommentteja ja näkee heidän iloiset ilmeensä.

Ulkopuolisen esiintyjän vierailu hoivakodissa edellyttää yleensä sitä, että jollakulla työntekijällä on aikaa sopia esiintyjän kanssa toimivista aikatauluista, siirrellä huonekaluja tapahtuman luonteeseen sopivasti, saattaa asukkaita tapahtumaan ja taas pois, siivota jäljet, kahvittaa vieras palautekeskustelun lomassa ja tehdä kirjaukset. Mitä huonokuntoisempia asukkaat ovat, sen vähemmän hoitajilla on aikaa tällaiseen ylimääräiseen tekemiseen. Siksi olen hyvilläni siitä, että Elämäntalossa on järjestetty vakanssi myös viriketoiminnan tehtävien hoitamiseen.

Vaikka puitteet ovat vaatimattomat ja yleisön kyky antaa palautetta rajallinen, vierailut voivat tuottaa hyvän mielen koko loppupäiväksi ja ehkä jopa saada kivut ja vaivat unohtumaan hetkeksi.

Lähes kaikille asukkaillemme teatteriin tms. lähteminen on ylivoimaisen työlästä. Mutta tarve kokea iloa ja saada virkistystä on edelleen olemassa. Onkin upeaa, että löytyy ihmisiä, joille sopii tulla vierailemaan hoivakodeissa, kuka lukien, kuka laulaen, kuka tanssien. Vaikka puitteet ovat vaatimattomat ja yleisön kyky antaa palautetta rajallinen, vierailut voivat tuottaa hyvän mielen koko loppupäiväksi ja ehkä jopa saada kivut ja vaivat unohtumaan hetkeksi.

Jos etsii keinoa 'harjoittaa hyväntekeväisyyttä',  vierailu hoivakodissa voisi olla hyvä vaihtoehto. Tervetuloa kokeilemaan ;)!

Lähde:

Catharina Christophersen. 2018. Musician-teacher collaborations: A field of tensions. Symposium. NNMPF 2018, Hurdal.