Search
  • Taru Koivisto

Tammisaaren mielisairaalan käytävillä kaikui musiikki

Updated: Nov 26, 2019

Vieraskynä: Sami Tynys


Marraskuun Vieraskynä -kirjoittaja Sami Tynys tutkii musiikin käytön ja musiikkiterapian historiaa ja nykypäivää Suomen psykiatrisissa sairaaloissa. Kysymys on myös laitoshoidon purkamisesta ja musiikkiin liittyvien palvelujen säilymisestä tulevaisuudessa, Sami kertoo.

”- - Ja raunioportaat parvelle johti. Läpi soran ja pimeän haparoiden hän viimein ne löys: urut särkyneet. Oli poikki kullatut pillit noiden, oli vaiti ne, merenä humisseet. Ylös katsoi mies, katon kaaria kohti, tylyn taivaan silmät vastaan hohti - ja hän soittaa alkoi, mieletön!” Aila Meriluoto - Rauniourut, 1960

Sairaaloiden varhaishistoriaa

On säilynyt vain muutamia historiallisia dokumentteja, jotka todistavat musiikkia harrastetun maamme ensimmäisissä mielisairaaloissa ennen itsenäistymisen aikaa. Suomi oli tuolloin autonominen osa Venäjän keisarikuntaa ja Ruotsin vallan ajalta peräisin oleva luokkajako oli vielä voimissaan. Sairaaloissakin oli kahden kerroksen väkeä. Työläisluokkaan kuuluvat potilaat osallistuivat ulkotöihin, säätyläisille oli varattu muuta ajankulua. (Achté 1974, Pylkkänen 2012, Sarvilinna 1938.) On todennäköistä, että alkuun sairaaloissa oli soittimia varattu vain säätyläisille.


Helsingfors Dagblad julkaisi tammikuussa 1868 artikkelin Lapinlahden sairaalasta, joka oli avattu Helsinkiin vuonna 1841. Toimittaja kuvaili pianinon äärellä istunutta tyttöä, joka antoi sormiensa liihotella koskettimilla (ks. myös Achté 1991). Suomeen toisena (1885) mielisairaalana avattu Niuvaniemen keskuslaitos, hankki Herrasväen osastoille kaksi pianinoa (Vuorio 2010) ja sairaalan kirkkoon urkuharmonin (Sarvilinna 1938; Vuorio 2011), joka on varmaankin palvellut koko sairaalaa. Otava -lehdessä (Nikula 1916) julkaistu artikkeli Nikkilän sairaalasta ei käsitellyt musiikkia lainkaan, mutta mutta mukana on nimimerkki S.H:n ottama valokuva sairaalan juhannusjuhlista. Valokuvassa tanssitaan juhannussalon ympärillä, tosin sen perusteella on vaikea varmuudella päätellä oliko juhlassa mukana potilaita. Samalta vuodelta 1916 on löytynyt maininta Kupittaan sairaalasta (Lavonen 2013), kun sairaalan pihalla oli järjestetty vappukonsertti maineikkaine esiintyjineen.


Käytävänäkymä Knipnäsin osastolta (ST)

Kunnallisen mielisairaanhoidon aika

Valtio vastasi pääosin ensimmäisistä sairaaloista. Vasta Suomen itsenäistyttyä kunnat alkoivat tuntea suurempaa mielenkiintoa mielisairaaloiden rakentamiseen. Kannustavana tekijänä oli vuonna 1929 annettu laki valtionavusta. (Pesonen 1980.) Päätöstä edelsikin varsinainen sairaalarakentamisen aalto, kun 1920 -luvulla avattiin kymmenen uutta sairaalaa (Törrönen 1978). Yksi näistä sairaaloista oli Tammisaaren piirimielisairaala/Ekåsens sjukhus (1924), myöh. Tammiharjun sairaala, jota tarkastelen ja muistelen tässä kirjoituksessa tarkemmin.


Tutustuin nuoruusiässä psykiatriseen sairaalaan ensimmäisen kerran Tammisaaressa. Perhetuttuni kierrätti minua osastolla ja uiskentelin Knipnäsin sairaalan uimarannalla. Uimarannan piti palvella alunperin Knipnäsin kansanparantolaa, mutta rakennuksesta tulikin osa Tammiharjun sairaalaa vuodesta 1936 alkaen. Vielä 1980 -luvulla se oli sairaalakäytössä kun astuin Knipnäsin portista sisään. Portilla minua tervehti vanha nainen, joka kiihtyneesti selitti kuinka pian olisi sairaalan juhannusjuhla ja kuinka silloin ”laulu lentää”. Kuullosti hullulta, tosin jälkeenpäin olen miettinyt että hän oli ruotsinkielinen ja epäselvä ilmaisu saattoi johtua tästä. Osallistuin juhannusjuhlaan Knipnäsin omenapuutarhassa. Paikalle oli kokoontunut paljon väkeä ja puhetta johti muistaakseni sairaalan pitkäaikainen ylilääkäri Kaj Palmgren. Sairaalan päätalon pihalle oli pystytetty juhannussalko, joka kuuluu rannikkoseutujen perinteisiin. Juhlaohjelmassa oli yhteislaulua ja saappaanheittoa. Huomioni kiinnitti pitkäpartainen potilas, viulisti josta näin sanomalehdessäkin tarinan. Sain tietää että mies ajeli polkupyörällä ympäriinsä ja tienasi soitollaan itselleen ruokarahat.


Sairaalahistoria (Törrönen 1985) mainitsee Tammiharjun sairaalaan järjestyksessä toisena saapuneen potilaan, itsetuhoisuuden lisäksi oireiluun kuului, että hän oli alkanut laulaa hengellisiä lauluja. Laulamisesta ei kerrota teoksessa tarkemmin, mutta monessa muussa historiallisessa potilaskertomuksessa on mainintoja vastaavista ”oireista”. Aino Manner on omaelämänkerrallisessa teoksessaan Viesti yössä - mielisairaalakokemuksia (1935) kuvannut seuraavaa kokemusta, tilanteessa jossa hänet oli kapaloitu sairaalasänkyyn:


"Tunsin itseni unohdetuksi ja kaikkien hylkäämäksi. Ylhäältä ikkunasta tuikahti tähti. Se johdatti mieleen laulun: Turvatumpi Luojan lasten, joukko ikiautuasten, kuin on tähti taivahalla, lintu emon siiven alla. Lauloin sen ja laulu lohdutti suuresti. - - Lauloin senkin takia, että joku kuulisi ja armahtaisi minut pois."


Psykologisesta näkökulmasta musiikki voi tarjota meille juuri lohtua ja turvaa, sen avulla saatamme saavuttaa myös tunteen toisen läsnäolosta. Kokemuksen merkitys voi olla myös hengellinen. Edellä viitattu kapalointi liittyi todennäköisesti ns. pakkaushoitoon, joita käytettiin itsenäisyyden ensimmäisinä vuosikymmeninä meillä yleisesti. Päivisin märät ja öisin kuivat lakanat kiedottiin potilaiden ympärille ja uskottiin tämän auttavan heitä. 1930 -luvulla meille rantautui muualta Euroopasta työskentelyhoidon malli, joka jakoi useimpien potilaiden ajan työ- ja vapaa-aikaan. Monet sairaalat olivat jopa omavaraisia ruoan tuottamisen suhteen. Työskenneltiin kasvimailla ja puutarhassa, sekä monissa talon töissä kuten pesulassa ja keittiössä. Usealla sairaalalla oli aina 1960 -luvulle asti karjaa, vähintäänkin sikoja ja kanala (esim. Törrönen 1985).


Hoitajien elämä sairaala-alueella oli tarkoin säädeltyä ja valvottua. Eristynyt elämä sai varmaankin osaltaan aikaan sen, että perustettiin henkilökunnan virkistysyhdistyksiä. Todennäköisesti juuri tästä kehityksestä seurasi myös se, että juhliin osallistuminen ja niiden järjestäminen laajeni vähitellen koskemaan rauhallisimpia potilaita. Konsertteja ja kuoroesityksiä kuultiin sairaaloissa lähinnä kesäisin, alkuun kun ei ollut juhlasaleja joissa tapahtumia olisi järjestetty. Varoja virkistykseen oli niukasti, rahat gramofoniin tai pianoon hankittiin myyjäisillä ja lahjoitusten turvin. Vasta radiolaitteiston keksiminen mullisti musiikin siirrettävyyden, jolloin isänmaalliset laulut, musiikkihetket, sekä hengelliset tilaisuudet voitiin laitteiston avulla välittää useammalle potilaalle. (Tynys 2016.)


Toisen maailmansodan aika

Pian radiosta alkoi kuitenkin kantautua huolestuttavia uutisia. Sairaalasta kutsuttiin kaikki henkilökunnan miehet reserviharjoituksiin. Tammisaari oli vuonna 1940 Suomen raja-aluetta ja ensimmäiset pommitukset koettiin jo vuonna 1939. Sairaalan katolle hankittu Punaisen Ristin lippu ei estänyt pommituksia, päinvastoin. Evakuointiin ryhdyttiin vasta kun ensimmäiset kuolonuhrit olivat sattuneet. Syyskuussa 1941 potilaat, hoitajat, siat ja kanat matkasivat kunnalliskoteihin ja Huutoniemen sairaalaan Vaasaan. (Törrönen 1985.) Omavaraiset sairaalat selvisivät sota-aikana paremmin, mutta ruoan- ja vaatteiden puute, sekä tartuntataudit vaivasivat sekä potilaita että henkilökuntaa. Useissa sairaaloissa kuoli paljon potilaita nälän ja tautien heikentäminä, moni teki myös itsemurhan tuona aikana.

Valtakunnan tanssikiellosta huolimatta viulu ei sentään vaiennut. Vähäisten historiallisten dokumenttien perusteella (esim. Hämeen piirimielisairaalan toimintakertomus 1940), voi päätellä pienimuotoisia konsertteja ja kuoroesityksiä järjestetyn myös sodan aikana.

Tilanahtaudesta kärsittiin kaikissa sairaaloissa, osa tiloista oli sotasairaalakäytössä. (Tynys 2016.)


Sodan seuraukset tuntuivat myös sen jälkeen. Monet sairaalat olivat erittäin huonokuntoisia ja sodassa oli menetetty henkilökuntaa. Potilaat eivät kuitenkaan päässeet palaamaan Knipnäsin sairaalaan, koska se toimi internoimisleirinä. Rauhanehtoihin nimittäin kuului, että kaikki Saksan kansalaiset oli internoitava. Knipnäsissä asui tuolloin noin 350 eri ikäistä ihmistä. (Törrönen 1985.) Jensen-Eriksenin (2010) mukaan internoidut siirrettiin muualta Suomesta muutamaan suurempaan leiriin syksyn 1945 aikana, joista Knipnäs oli suurin. Leiriläisille pidettiin valistustilaisuuksia ja poliittissävytteisiä kulttuuririentoja, Suomi-Neuvostoliitto-Seura järjesti Knipnäsissä taitelijaillan. Myös leiriläiset järjestivät useita illanviettoja keskuudessaan. Pastori piti hengellisiä tilaisuuksia ja ohjasi laulukuoroa, muusikko järjesti lapsille pianotunteja, näyteltiin, laulettiin ja tanssittiin, oloista huolimatta. (Uhlenius 2010.) Sairaalaan oli jäänyt flyygeli leiriläisten iloksi (Törrönen 1985). Peloista huolimatta ketään ei viety Hangon satamasta Siperiaan, vaan leiri purettiin 1946 ja ihmiset pääsivät palaamaan sukulaistensa luokse.


Jälleenrakennus ja kuntoutus

Sodan jälkeen elämää Tammisaaressa korjattiin vähitellen. Osa sairaalan piha-aidoista purettiin vuonna 1950 ja hoitotyö kehittyi. Koko maassa rakennettiin taas sairaaloihin valtavasti uudisrakennuksia. Tammisaaressa järjestettiin jälleen tansseja, tosin hoitajien virkistysyhdistys alkoi ottaa askelia ammattiyhdistyksen suuntaan. Vuodesta 1957 lähtien sairaalan potilaat saivat pitää omia vaatteita arjessa ja juhlassa. Samana vuonna saatiin myös juhlasali, jossa urheilut, tanssit ja teatteriesitykset pidettiin. Vasta 1960 -luvulla alettiin kuunnella enemmän potilaiden toiveita kuunneltavan musiikin suhteen. Tämä oli alkua myös uudelle ajattelulle, jossa potilaan ääntä otettiin enemmän huomioon. Tosin potilaan kokemus hoidostaan saattoi yhä olla, ettei mitään sananvaltaa ollut, ehdotuksilla ei ollut vaikutusta ja koko hoito saatettiin kokea vallankäyttönä. Lääkehoito oli pakollista ja hoidossa käytettiin tuolloin erilaisia sokkihoitoja. (Törrönen 1985.)


Muutoksia kuitenkin koettiin. Potilaiden omaisia haettiin vuonna 1964 bussilla katsomaan sairaalan musiikkipitoista ohjelmaa, jotkut omaisista eivät olleet nähneet hoidossa olevia lapsiaan 30:een vuoteen. (Törrönen 1985.) Lääkehoidon kehittyminen muutti sairaalan luonnetta kaikkialla, sen yksi varjopuolista oli potilaiden passivoituminen. Tarvittiin rauhoittavien hoitojen sijaan aktivoivia toimia. Potilasyhdistys otti yhä enemmän vastuuta virkistystoiminnasta, jonka määrä kasvoi kaikkialla juuri 1960 -luvulla. Vuosikymmenen alussa myös moderni musiikkiterapia otti ensiaskeleitaan Nikkilän sairaalassa. Monissa sairaaloissa musisoitiin vielä omin voimin. Hoitajien oma musiikillinen harrastuneisuus on lisännyt kiinnostusta myös luovia terapioita kohtaan. Musiikkiterapeutteja saatiin kuitenkin vielä kauan odottaa, virkoja alettiin perustaa sairaaloihin vasta 1980 -luvulla.


Sairaalasänkyjä tyhjentyneessä Knipnäsin sairaalassa (ST)

Viihdytyksestä musiikkiterapiaan - Laitoshoidon purkaminen

Sairaalapaikat kasvoivat Suomessa vuoden 1952 mielisairaslaista aina vuoteen 1977 saakka, jopa maailmanennätyslukemiin. Jaosta A- ja B- mielisairaaloihin kuitenkin luovuttiin ja siitä lähtien sairaalapaikkoja alettiin vähentää. Tähän ovat vaikuttaneet monet asiat, kuten kansainvälinen kehitys, sairausvakuutusjärjestelmän kehittyminen, avohoidon kehittyminen ja kansalliset suunnitelmat (esim. Korkeila 1998). Viihdytystoiminnan nimikkeellä alkanut kuntouttava toiminta jäsentyi Tammiharjussakin otsikoiden liikunta-, matka-, taide- ja musiikkiterapia alle. (Törrönen 1985.)


Työskentelin sairaanhoitajana Tammiharjussa vuosina 1996–2002. Musiikkiterapeuttia ei sairaalassa enää ollut ja kävin vastaanotto-osaston potilaiden kanssa entisessä musiikkiterapian tilassa joskus soittamassa. Siirryin sittemmin nuorisopsykiatriaan, jossa meillä olikin omat soittotilat. Opiskelin musiikkiterapiaa työn ohessa Sibelius-akatemian koulutuskeskuksessa ja myöhemmin Tampereella. Työ nuorten kanssa oli antoisaa, vuosia sain työssäni olla heidän kanssaan paljon musiikkitiloissa. Osastotyön varjopuolia olivat henkilökunnan vaihtuvuus ja sairaalatyön luonteen muuttuminen. Työssä jouduin yhä enemmän jopa väkivaltaisiin rajoittamistilanteisiin ja tein tätä hyvin vastentahtoisesti. Jälkeenpäin mietittynä, kokemuksen ja koulutuksen silmin, tein toki myös itse paljon virheitä nuorten kanssa. Urapolkuni ratkesi melko nopeasti kun sain käsityksen, ettei Tammiharjuun haluttu tulevaisuudessa edes puolikasta musiikkiterapeutin tointa. Löysin sellaisen Harjavallan sairaalasta, jossa toiminkin eri ikäisten musiikkiterapeuttina useita vuosia.


Tammiharjussa on kyllä käsittääkseni ollut useita musiikkiterapeutteja eri aikoina. Naukkarinen (1984, 240) on kuvannut Tammiharjun sairaalan musiikki ja musiikkiterapiatoimintaa: siihen on kuulunut musiikin kuunteluryhmiä, aktiivista musiikin tekemistä, potilasorkestereita, sekä piano- ja laulutunteja. Lisäksi koko sairaalan potilaille ja henkilökunnalle on järjestetty sairaalan juhlasalissa esityksiä kerran kuussa. Kollegalta olen kuullut, että myös oman aikani jälkeen on Tammiharjuun tehty musiikkiterapiaa ostopalveluina.


Sairaalatoiminta osoitteessa Linnunlaulu 1 (Knipnäs) loppui jo 1990 -luvulla. Sen jälkeen se oli vuosia tyhjillään. Asuin hetken jopa Knipnäsin vintillä, vanhoissa hoitajan huoneissa, kun olin enää loma-aikoja töissä Tammiharjussa. Alakerrassa osastoilla taisi tuolloin asua turvapaikanhakijoita eri maista. Olen harjoitellut bändini kanssa tyhjyyttään kaikuvilla sairaalan käytävillä, onpa sen kellarissa valmistunut yksi CD -levykin.


Laulu loppui myös sairaalan päätalolta. Axel Mörnen vuonna 1930 suunnittelema sairaalan päärakennus on muuttumassa viimeisten tietojen mukaan Raaseporin kaupungintaloksi. Sairaalan toiminta kutistui vähitellen yhdeksi psykiatrian yksiköksi, joka siirretään ilmeisesti keskussairaalan yhteyteen. (Tiainen 2017.) Psykiatriset potilaat hoidetaan tulevaisuudessa koko maassa yleissairaaloiden yhteydessä ja monet entisistä sairaalapotilaista asuvat nyt erilaisissa asumispalveluyksiköissä. Toivottavasti myös heille tarjotaan tulevaisuudessa musiikillista kuntoutusta ja musiikkiterapiaa, musiikki motivoi kuntoutumaan.


Julkaistu Terapiapalvelu Typhan luvalla Ⓒ


FM Sami Tynys on aikuisten psykoanalyyttinen psykoterapeutti (YET), musiikkiterapeutti ja psykiatrinen sairaanhoitaja. Hän on työskennellyt yli 15 vuotta julkisella sektorilla hoitajana ja terapeuttina, jonka jälkeen on siirtynyt pitämään yksityisvastaanottoa (www.typha.fi). Hän valmistelee myös tohtorinväitöskirjaa Jyväskylän yliopiston musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitokselle, pääaineenaan musiikkiterapia. Väitöskirjassa tutkitaan musiikin käytön ja musiikkiterapian historiaa ja nykypäivää Suomen psykiatrisissa sairaaloissa, erityisesti aikuispsykiatriassa. Tutkimuksen keskiössä on myös laitoshoidon purkaminen ja kysymys musiikkiin liittyvien palvelujen säilymisestä tulevaisuudessa.


LÄHTEET


Achté, Kalle. 1991. 150 vuotta psykiatriaa. Lapinlahden sairaalan historia 1841–1991. Jyväskylä: Recallmed.


Achté, Kalle. 1974. Satakolmekymmentä vuotta psykiatriaa. Helsinki: Otava.

Helsingfors Dagblad 23.1.1868, No. 18. Ett besök på dårhuset.

Hämeen piirimielisairaalan toimintakertomus vuodelta 1940.


Jensen-Eriksen, Niklas. 2010. Valpon internointileirit ja niiden asukkaiden poliittinen valvonta vuosina 1944–47. Teoksessa Lars Westerlund (toim.), Sotatapahtumia, internointeja ja siirto sodanjälkeisiin oloihin. Helsinki: Kansallisarkiston artikkelikirja. 103–134.


Korkeila, Jyrki. 1998. Perspectives on the Public Psychiatric Services in Finland - Evaluating the Deinstitutionalisation Process. STAKES Research report 93. University of Turku, Department of Psychiatry.


Lavonen, Petri. 2013. Kupittaan sairaala 100 vuotta. Turku: Turku, hyvinvointitoimiala cop.

Manner, Aino. 1935. Viesti yössä - mielisairaalakokemuksia. Porvoo: WSOY.

Meriluoto, Aila. 1960. Lasimaalaus. 11. painos. Porvoo: WSOY.


Naukkarinen, Hannu. 1984. Music Therapy in Finland. Teoksessa Vladimir Hudolin ja John L. Carleton (toim.), Social Psychiatry. New York: Plenum Press. 237–241.

Nikula, Akseli. 1916. Helsingin kunnallisia nähtävyyksiä 2. Uusi mielisairaala Sipoossa. Otava, marraskuu 1916, 501–506.


Pesonen, Niilo. 1980. Terveyden puolesta - sairautta vastaan. Porvoo: WSOY.

Pylkkänen, Kari. 2012. Finnish psychiatry—Past and present, Nordic Journal of Psychiatry, 66:sup1, 14-24.


Sarvilinna, Atso. 1938. Mielisairaanhoidon kehityksestä Suomessa vuoteen 1919. Väitöskirja. Uusikaupunki: Helsingin Yliopisto.

Tiainen, Paula. 2017. Mielisairaalan uusi elämä – miljoonaremontista kuoriutuu kaupungintalo.! Verkkodokumentti. Viitattu 17.11.2019. <https://yle.fi/uutiset/3-9583277>.


Tynys, Sami. 2016. ”Musiikkia mielisairaalassa” - Musiikin ja musiikkiterapian merkitys historiallisesta näkökulmasta Suomen psykiatrisissa sairaaloissa. Musiikki 1, 63–91.

Törrönen, Sirkka. 1978. 50 vuotta työtä mielenterveyden hyväksi. Papinsalmi: Mielisairaanhuoltopiirien liitto.


Törrönen, Sirkka. 1985. Tammisaaren piirimielisairaalan ja Etelä-Suomen mielisairaanhoitopiirin historia 1924–1984. Hanko: Etelä-Suomen mielisairaanhoitopiirin kl.


Uhlenius, Paula. 2010. Internoitujen muistot. Muistelijoiden kokemuskuvan peruspiirteitä. Teoksessa Lars Westerlund (toim.), Sotatapahtumia, internointeja ja siirto sodanjälkeisiin oloihin. Helsinki: Kansallisarkiston artikkelikirja. 404–427.


Vuorio, Kaija. 2011. Niuvanniemen sairaala 1953–2010. Kuopio: Niuvanniemen sairaala.


Vuorio, Kaija. 2010. Niuvanniemen sairaala 1885–1952. Tampere: Niuvanniemen sairaala.


#musiikkiterapia #sairaala #terveydenhuolto #mielenterveys

0 views

© 2018 Tarumusiikki Oy

Tarumusiikki Oy

+358405634566 pvm/mpm

tarumusiikki@gmail.com

Käyntiosoite Nuijamäki 6 C 02730 Espoo

Postiosoite Lansantie 25 A 02630 Espoo

  • Facebook Social Icon
  • Twitter Social Icon
  • Instagram Social Icon
  • LinkedIn Social Icon